Paikallistason klubitoiminta on tärkeää keikkakulttuuria. Vauva alkaa itkeä ja vanhempi kantaa tämän toiseen huoneeseen rauhoittumaan. ”Ei se haittaa”, toteaa laulaja…
Kautta historian ruokaa on kuvattu taiteessa sen symbolisen arvon ja sen tuottamien moniaistillisten mielleyhtymien vuoksi. Muinaisimmat säilyneet luolamaalauksetkin esittävät usein…
Luontokadon ja ilmastokriisin myötä ihmisen ja ei-inhimillisen välisten suhteiden tutkiminen on valunut myös taiteen isoksi kysymykseksi. Nykytaidetila Kutomon Spring Roll…
Lauri Latun esikoisromaanin Susiraja alkuasetelma on kiinnostava, joskaan ei tarjoa isoja yllätyksiä. Päähenkilö Maarit maalaa tauluja työkseen, ja on pettynyt…
Vuonna 1960 Englannin suosituin yhtey oli The Shadows, jonka ykköshitti Apache viihtyi singlelistan kärjessä viisi viikkoa. Yhdysvalloissa listojen kärkisijan valloitti…
Pohjoinen erämaa ja sen autioituvat pikkukylät ovat jo pitkään edustaneet suomalaisessa kirjallisuudessa mytologisoitua, enemmän tai vähemmän hullua toiseutta, jossa eletään…
Kirsi Koivuportaan kirjoittama Seitakuoron 50-vuotishistoriikki kertoo, että kuoron nimi velvoitti vuonna 1961 perustetun kuoron ottamaan ohjelmistoonsa mukaan lappilaista musiikkia. Seitakuoron…
1980-luvun Raahessa vaikutti lattarista ja jazzista innostunut porukka. Jatsin vaalimiseksi he perustivat vuonna 1984 Rajatsi-yhdistyksen. Ideana oli järjestää koulutuksia, keikkoja…
Punkin, diskon ja paluun tehneen rockabillyn roihutessa sallalaisssyntyinen harmonikkamestari Seppo Leino pisti tuulemaan ja julkaisi vuonna 1979 ensimmäisen lappilaisen tekemän,…