Taideraatilaisuus on rakkauden työtä, mutta raatien ei tulisi koskaan sotkeutua yleisöäänestyksiin. Viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä löysin itseni mätkimästä…
99 prosenttia popkappaleista kertoo toiseen ihmiseen kohdistuvasta rakkaudesta. Asia ei ole näin siksi, että esimerkiksi suofutis tai lintubongaus eivät herättäisi…
Kritiikki herättää mielipiteitä, etenkin jos huomaa olevansa eri mieltä kriitikon kanssa. Yhä useammin teokset jäävät sivuun, kun keskustellaankin siitä, saako…
Nuotiopiirille saapuu pimeydestä kumma kulkija, kriitikko. Pitäisikö hänet karkottaa yön selkään? Paikallislehdet on perinteisesti nähty paikallisidentiteetin ylläpitäjinä. Niistä voi luotettavasti…
Arvioista ei makseta vaarallisen työn lisää. Kriitikon vastuuta teroitetaan, mutta taiteilijankin on hyvä tietää, että kritiikkikiistoissa yleisöllä on taipumus asettua…
Kriitikko Vesa Rantama neuvoo tietokirjailijaa ja auteuria ainoassa asiassa, jonka osaa: lainausmerkkien käytössä. Viimeisen viikon aikana on puhuttu niin paljon…
Kriitikoita syytetään usein korruptoituneisuudesta, mutta hienotunteisina esittäytyvät syyttelijät eivät useinkaan tarjoa esimerkkejä. Vesa Rantaman blogi löytää välineitä taidekentän analyysiin Aikuiset-sarjan…
Mielipiteellisille teksteille ei ole Journalistin ohjeissa mitään väljempää linjausta tosiasioista, kirjoittaa SARV:n puheenjohtaja Vesa Rantama. ”Tulkinnallisiin teksteihin oikaisu on…
Kritiikkiä pidetään vanhastaan lähinnä mielipiteen ilmauksena ja editorit käyttävät silkkihansikkaita. Kun kriitikko tunkeutuu yksityiselämän puolelle, käytäntö voi kostautua pahasti. Vesa…
Vuosi 2021 jää kulttuurialan muistiin paitsi pandemian toisena vuotena myös vuotena, jolloin sai alvariinsa olla kirjoittamassa jotain vetoomusta, kannanottoa tai…
Valtion leikkausbudjetti osuu niihin, jotka ovat jo kärsineet eniten pandemian aikana. Noin 135 000 kulttuurialalla työtään tekevää ihmistä on joutunut poikkeukselliseen…
Yliopistot ovat nousseet viime aikoina tapetille monessa mielessä. Budjettileikkausten uhka ja yliopistouudistuksen seuraukset ovat synnyttäneet aiheellista huolta yliopistojen asemasta. Samalla…