Vanumamma-näytelmän päätehtävänä tuntuu olevan Aline Grönbergin ylistys.
“Aloitin tyhjästä”, Aline Grönberg (Anne Höglund) kuvailee lähtökohtiaan.
Kaarina-Teatterin 40-vuotiskauden avaus, Vanumamma–Vaddmamma kertoo Turun Vanun perustajasta Aline Grönbergistä (1871–1950). Ohjaaja Jarmo Kujala on sovittanut näytelmän Olli Kauremaan käsikirjoituksesta. Miten vaatimattomien olojen tytöstä kasvoi yritysimperiuminsa arvostettu johtaja aikana, jolloin naiset vielä nähtiin lähinnä kodin hengettärinä?
Näytelmä vastaa tähän sarjalla dialogeja sekä yksittäisten hahmojen monologeilla. Tarinassa seurataan niin Oy Turun Vanu – Åbo vadd Abin kehityskaarta, Alinen itsensä nousua sosiaalisissa luokissa kuin lukuisten Alinen elämään kuuluvien ihmisten draaman kaaria. Toni Perttulan harmonikalla tulkitsemat 1920- ja 1930-lukujen kappaleet sekä lavastus ja puvustus ovat harkitun tarkkoja ajankuvan luomisessa.
Aline Grönberg oli Suomen toinen naispuolinen kauppaneuvos, liikenainen ja itsenäinen nainen. Hänestä maalataan kuva toimitusjohtajana ja Turun Vanun perustajana. Historiallisesti tarkan kuvauksen takana on tehty taustatyötä, ja onkin merkittävää nostaa hänen kaltaisiaan naishahmoja estradille.
Vuorosanojen päätehtävänä tuntuu olevan Alinen ylistys; paikoin pääsemme pintapuolisesti sukeltamaan myös sivuhahmojen mielen maisemiin ja taustoihin. Yli kaksi ja puoli tuntia kestävä näytelmä olisi ajoittain voinut terävöityä jännitteiden luomisella.
Vanumamma nolona
Herkullisinta antia näytelmässä on Alinen ja uskollisen sisäkkönsä Hilja Segerstedtin (Tuula Hurme-Turakan) käymä puhelinkeskustelu, jossa Aline on alisteisessa asemassa Hiljaan aiemman suukovun tähden. Myös ristiriita Edvin Forsbergin (Hannu Rinteen), kilpailevan ja katkeroituneen tukkukauppiaan kanssa tuo Alinenkin hahmoon ja Höglundin näyttelijäntyöhön kipakkuutta.
Alinen temperamenttinen luonne mainitaan ikään kuin alaviitteenä. Hänen sairastelunsa niin ikään on sivukäänne, josta olisi voinut kuulla enemmän tasapainon nimissä.
Humoristista elementtiä näytelmään tuovat Turuksi haastava autokuski Veikko Heimovaara (Mikko Jäästö) ja kemiöläiset pienviljelijät Toini (Anne Rinne) ja Urho Lindén (Ari Lehtinen). Moninainen hahmokavalkadi kuvastaa alleviivaamatta Alinen elämässä vaikuttaneita ihmisiä, joilla kullakin oli paikkansa sosiaalisesta asemastaan huolimatta. Työryhmän näyttelijäntyö luo syvyyttä näihin kohtaamisiin.
Juttu on alunperin ilmestynyt Kaarina-lehdessä 8.3.2023.