Kaikkein kovimmat kirjapaketit saattavat löytyä vähän valtavirran vierestä.
Kuva metsästä lapsen silmin
Heikki Lahnaojan kirjoittama ja Mira Torvinen-Määtän kuvittama Tiheä metsä on aivan ihana matka lapsen mielikuvitukseen – tässä on lastenkirja, jonka soisi mieluusti myös aikuisten lukevan.
Tiheä metsä avaa lukijalle metsän lapsen silmin. Se näyttää, millainen moninaisuuden aarreaitta lähimetsä voi lapselle parhaimmillaan olla. En tiedä, oliko tekijöillä taustalla jonkinlainen metsiensuojeluajatus kirjaa tehdessään, mutta itselläni ajatukset kulkivat sen suuntaisesti.
Olisipa kaikilla lapsilla oikeus metsäseikkailuun, joka päivä.
Mira Torvinen-Määtän kynänjälkeä on ilo katsella. Kuvitus on herkkää, mutta silti värikylläistä ja yksityiskohtia sisältävää. Heikki Lahnaoja taitaa tiiviin ilmaisun. Yksi kauneimmista on lause: Äiti lähti seuraamaan pihalle puhjennutta puroa.
Tiheä metsä on raahelaisen indiekustantamo Kolin Kellyn julkaisema, eikä sitä kenties kirjakauppojen hyllyvalikoimissa ole, mutta verkkokirjakaupoissa löytyy.
Työelämän halauksessa
Seinäjokelaislähtöinen kirjailija ja sanataideohjaaja Päivi Haanpää koki pari vuotta sitten olevansa työuupumuksen partaalla. Ennen putoamistaan uupujien alati sankkenevaan joukkoon hän päätti tehdä asialle jotain.
Pysähdyskoe – Kirjoituksia lorvimisen luvasta ja luvattomuudesta (Art House) kertoo hänen tarinansa: millaista on jättäytyä pois työelämästä usean kuukauden ajaksi (omalla kustannuksellaan).
Tarina poikkeaa muista samansuuntaisista ”hyppäsin pois oravanpyörästä” -tarinoista siinä, että sapatin ajalle Haanpäällä ei ollut erityisempiä suunnitelmia. Hän ei matkustanut retriittiin Balille, ei opiskellut eräoppaaksi eikä lukenut venäläisklassikoita alkuperäiskielellä. Hänellä oli tavoite vain ”olla kotona”. Siinäpä sanottuna aika monen meistä toive.
Kirja on henkilökohtainen, mutta koskettaa meitä kaikkia yhä vaateliaamman työelämän halauksessa olevia. Kirjassa on kiinnostavia huomioita muun muassa siitä, mitä työorientoituneesta ihmisestä jää jäljelle, kun työ riisutaan.
Helppoa elämää ei halua kukaan
Joonatan Tolan Punainen planeetta (Otava) oli kirjakevään puhutuimpia teoksia osin siksi, että se perustuu tositapahtumiin. Joonatan Tolan esikoisromaani kertoo hänen perheensä tarinan, lapsen silmin koettuna ja muisteltuna.
Perheen lapsilla oli karmaiseva lapsuus, siitä ei ole kysymyskään, mutta kirjassa on paljon muutakin antia kuin päästä kurkistamaan taiteilijaperheen arkeen mielenterveysongelmaisen isän luoman kaaoksen keskellä.
Tolan kerronta on tarkkaa ja tenhoavaa. Hän kirjoittaa absurdeista ja mielipuolisista tapahtumasarjoista tavalla, joka vie lähelle hänen omaa kokemustaan lapsena.
Hulluimmatkin asiat otetaan vastaan sellaisina kuin ne tulevat, koska mihinkään keskivertoon, normaaliin tai rauhalliseen ei ole kosketusta. Tavallisuus ei ole kokemusmaailmassa.
Kirjassa kuvattu taidemaalari-isä on ilmiselvästi mieleltään sairas, mutta hänen ajatuksensa antavat paikoin pohdittavaa. ”Onnellisella ihmisellä aivot eivät toimi ja vain idioottien elämä on helppoa. Ja helppoa elämää ei halua kukaan.”
Arvostelu on ilmestynyt alunperin Epari-lehdessä 15.12.2021