”Tähän minä jäin. Tähän odotukseen. Siinä minä olen yhä. Paikassa on muutakin kuin pelkkää taistelua.”
Kulkuri Pauanne elää -esityksessä
Pauanne on Kaustisen Puhkionkallioilla ränsistyvä 80-luvulla rakennettu orgaanisen arkkitehtuurin taidonnäyte. Pauanteen rakennukset ovat ohjaajakäsikirjoittaja Panu Valon isän Tapani Hietalahden käsialaa.
Hietalahden kädet loivat Pauanteelle omaperäistä, kalevalaishenkistä arkkitehtuuria, josta on valtaosa nähtävissä, vaikka paikka onkin 90-luvulla konkurssiin ajauduttuaan ja sittemmin yksityisomistukseen siirryttyään päässyt rapistumaan.
Valon luoma teatteriesitys Pauanne elää! on hänen yrityksensä pelastaa Pauanne. Yksin hän ei sitä halua eikä pystykään tekemään vaan Valo on koonnut ympärilleen työryhmäksi eri taiteenalojen ammattilaisia. Teatteriesitys on Valon mukaan ensiaskel Pauanteen pelastamisen eteen tehtävästä työstä.
Pauanne elää kertoo Puhkionkallioille rakennetun vaihtoehtokulttuurikeskuksen syntytarinan keskeisten perustajajäsenten kautta. Kyseessä ei ole historiikki tai edes kovin kattava tietoisku Pauanteesta. Jos tietoa tuleekin tipoittain, tunnelmaa tarjoillaan isolla kauhalla.
Immersiivinen ja dokumentaarinen teatteriesitys kertoo, minkälaiseksi kulttuuri- ja kansanparantamisen keskukseksi Pauanteen alkuunpanijat paikan visioivat. Valo ottaa käsikirjoituksessaan kantaa myös siihen, mitä Pauanne voisi vielä ehkä jokin päivä olla.
Teatteriryhmä ja esitystä katsomaan tullut yleisö saa ottaa tuntumaa maastoon. Kohtaukset tapahtuvat Pauanteen ympäristössä niin, että yleisö siirtyy kulkuria esittävän Riikka Voutilaisen perässä lokaatiosta toiseen.
Esitys, kuten Pauannekin, elää tilanteen mukaan. Aluetta ei ole aidattu, joten keskelle varsinaista esitystä voisi aivan hyvin hölkätä lenkkeilijä kuten nyt kenraaliharjoituksissa kävikin. Hetken luulin trikoohousuisen juoksijan olevan osa näyttelijäporukkaa, mutta selän kadotessa puiden väliin ymmärsin, että hän olikin sattumanvarainen ohikulkija, josta tuli pienen hetken ajan osa senkertaisen esityksen lavastusta.
Välillä rajat dokumentaarisen teatterin ja taiteellisen luovuuden välillä häilyvät. Ainakaan jos Pauanteen historia ei ole kovinkaan tuttu, ei voi olla ihan varma, kuinka paljon visionäärisiä tarinoita on väritetty. Vai miltä kuulostaa Orfeo-sisäoppilaitos, jossa etsitään kuutena päivänä viikossa, kymmenen tuntia päivässä, orkesterin täydellistä sointia ja sitten luppoajalla rakennetaan asuinrakennuksia?
Pelko pois, immersiivistä teatteria ei pidä sotkea osallistavaan teatteriin. Vaikka esityksen luojat varmasti toivovatkin mahdollisimman monen osallistuvan Pauanteen pelastamiseen, itse kulttuuritapahtuman aikana ei tarvitse aktiivisesti osallistua mihinkään vaan yleisö saa rauhassa nauttia teatterikokemuksesta ja Pauanteen erämaisesta ympäristöstä.
Jokainen varmasti kokee Pauanne elää! -esityksen eri tavalla riippuen siitä, mikä on aikaisempi suhde paikkaan, kuinka hyvin sen historiaa tuntee ja mikä ylipäätään on asenne vaikkapa kansanparannusta ja kansantaidetta kohtaan.
Niin paljon kuin esityksestä pidinkin, paikoin se tuntui vielä keskeneräiseltä. Jäin miettimään, että tästä olisin halunnut kuulla enemmän, tässä tunnelmassa olisin viipyillyt kauemmankin ja nyt taas voitaisiin jo siirtyä eteen päin vähän reippaammin.
Osa rytmin hakemisessa menee sen piikkiin, että kyseessä oli ensimmäinen läpimeno yleisön kanssa. Tai sitten kaikki ei vain nyt sattunut osumaan yksiin henkilökohtaisten mieltymysteni kanssa. Ehkä se olenkin minä, joka on kesken. Ja niin saa olla. Ei kait oma elämäkään ole valmis vasta kun makaa mullan alla. Siihen saakka keskeneräisyyttä täytyy sietää ja sen sietämistä voi Pauanteella pysähtyminen opettaa.
Minä koin Pauanne elää! -esityksen pojan kunnianosoituksena isälleen, Hietalahden kädenjäljelle, mielenmaisemalle ja taiteilijuudelle, sille miten hän maailman käsitti. Käsitti perinteisessä merkityksessä eli miten hän maailman näki, mutta käsitti myös siinä merkityksessä – kuten esityksessä todetaan – että mitä käsillä voi tehdä.
Kun esitystä katsoo osana surutyötä ja muistojen hengissä pitämistä, Valo antaa itsestään jotain yksityistä ja nostaa sen taiteen keinoin yleiselle tasolle. Hän kertoo halunneensa tehdä parantavan esityksen. Uskon hänen onnistuneen siinä.
Pauanne elää! Kaustisen Puhkionkalliolla Pauanteella. Ensiesitys ti 13.7. Yht. 6 esitystä, joista viimeinen la 17.7.
Teksti: Satu Hotakainen
Arvostelu on alunperin julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 15.7.2021