Pihtiputaan Muurasjärvi on paikkana pieni, mutta todella upeilla maisemilla varustettu kylä.
Sain kutsun kyseiseen esitykseen ja pitihän se lähteä kokemaan. Esityspaikkana toimi kuusi eri pistettä, joihin liikuimme näytösten välillä. Hmm, se olikin jotain uutta. Aluksi jokainen yhdestätoista näyttelijästä astuivat eteemme vuorotellen kertoen nimensä matkien samalla ensimmäisen liikkeitä. Näyttelijäkaarti koostui yhdeksästä vanhemmasta naisesta ja kahdesta pikkutytöstä, vain ääninauhoilta kuultiin miestenkin ääniä.
Ihmettelinkin miksei miehiä ja poikia oltu saatu mukaan lainkaan esitykseen. Näytelmässä kuultiin haastatteluja vanhoilta kyläläisiltä, ja ääninauhojen jälkeen kertomus esitettiin tanssien sekä erilaisin esityksin. Se oli viehättävää ja jokainen oli mukana roolissaan koko sydämestään.
Seuraava piste olikin lähellä ja siellä meitä odottivat kaksi tyttöä, jotka istuivat tuoleilla käsillään taputusleikkiä leikkien. Musiikin alkaessa soimaan he nousivat tanssimaan. Tyttöjen tanssi oli hyvin erilainen ja viihdyttävä.
Kolmannessa pisteessä vanhemmat esiintyjät olivat jähmettyneet paikoilleen jo ennen yleisön tuloa. En ehkä täysin ymmärtänyt miksi ja esitys olisi ehkä kaivannut ääninauhan tuekseen tai jotain esittelyä. Sitä oli viihdyttävää katsella ja mielikuvitus laukkasi liiankin kovaa, kun mietin miksi mieheksi pukeutunut nainen pyörii katua alas naisjoukko perässään kävellen. Hymyilin ensimmäisen kerran näytöksen aikana.
Neljäs näytös vaikutti sijoittuvan 50-luvulle, jolloin Muurasjärveä pidettiin ehkä vähän takapajulana – eihän siellä ollut sähköjäkään. Lisää haastatteluja ja hienoja tarinoita. Esiintyjät vaikuttivat esittävän pimeässä talossa liikkumista ja musiikki oli tilanteeseen selkeästi suunniteltu sopivan dramatiikan luomiseksi, todella mukavaa katseltavaa. Tanssijoiden yhteistyö sekä vartaloiden hallinta oli huipussaan, loistavaa.
Viidennessä pisteessä olemme 60-luvulla ja kaksi esiintyjää kertovat omista muistoistaan, kuinka jukeboxi soi Tarmon baarissa ja kuinka punaista vadelmalimu olikaan, kun ystävän kanssa se puoliksi juotiin teryleenihousut jalassa ja anorakki päällä tottakai. Harmi vain, kun puolet jäi kuulematta koska piste oli ihan vilkkaan tien vieressä. Lopuksi soi twist, esiintyjät tanssivat ja yleisö taputti innoissaan mukana. Tämä selkeästi otti yleisönsä. Kuudes ja viimeinen piste kertoo maalaiselämästä, talkootyön voimasta sekä ystävällisistä ihmisistä, nähtiin perunoiden jakamista ja tanssia kera heinäseipään, kuokan ja pärekorin.
Kun olemme korona-aikana liikenteessä, olisin toivonut ihmisiltä enemmän vastuullisuutta ja maskien käyttöä. Enemmän istumapaikkoja sekä sitä, että paikalla olisi voinut olla tarjolla käsidesiä. Vanhempia ihmisiä ajatellen vesipiste olisi ollut mukava lisä kuumalla auringonpaisteella.
Pohjatyötä näytökseen oli tehty kaksi vuotta ja ensimmäiset harjoitukset olivat elokuussa 2020. Näytelmän on suunnitellut siskokset Elisa Keisanen sekä Kirsi Nuutinen ja esityksessä oli mukana heidän äitinsä Sinikka Keisanen sekä heidän tätejään isän ja äidin puolelta. He innostuivat asiasta kun Tiina Turpeinen pyysi heitä pitämään tanssileiriä Muurasjärvelle. Siitä se ajatus sitten lähti ja jatkoa on luvassa:
– On niin paljon enemmän vielä kerrottavaa ja näytettävää vieläkin kauempaa, Kirsi Nuutinen toteaa.
Kirsi Nuutinen tekee työtä tanssinopettajana ja Elisa Keisanen asuu ja työskentelee tanssijana Barcelonassa.
Juttu on alunperin julkaistu Selänne-lehdessä 12.8.2021.