Raahelainen goottimetalliyhtye Charon (1992-2011) julkaisi debyyttialbuminsa Sorrowburn vuonna 1998. Bändi oli perustettu jo kuusi vuotta aiemmin, joten aivan raakileena levyttävästä nuoriso-orkesterista ei ollut kysymys. Alkujaan bändi tunnettiin paikkalunnalla death metallia paiskovana kokoonpanona, mutta tyylisuunta muuttui kevyemmäksi laulaja Juha-Pekka Leppäluodon liityttyä mukaan. Aikaisemmin laulamisesta – tai enemmänkin örinämurinasta – vastannut Teemu Hautamäki sai vastaisuudessa keskittyä bassonsoittoon. Rumpalina Charonissa toimi Antti Karihtala ja kitaristeina vikkeläsormiset Jasse Hast ja Pasi Sipilä, jotka vuosia myöhemmin erosivat bändistä.
Sorrowburnin kymmenen kappaletta muodostavat sävellyksellisesti epätasaisen kokonaisuuden, jossa on jo idullaan Charonin oma, tunnistettava soundi. Usein debyyttialbumeja raskauttava vanhojen kappaleiden taakka kuultaa lievästi läpi, mutta yhtenäinen ja verrattain onnistunut tuotanto peittää kaikkein demomaisimmat kohdat. Charonin muusikoilla riitti studiossa näkemystä kappaleiden omaehtoiseen tuottamiseen. Levyn äänitti ja miksasi yhdessä bändin kanssa Juha Matinheikki, jolle oman BRR-studion tarkoamat ääniteknologiset mahdollisuudet olivat jo selvästi kirkastuneet.
Charon-soundin salaisuus oli Leppäluodon baritonissa. Vaikuttava ääni soi vaivattoman komeasti heti tunnelmoivan akustisesti avautuvalla ykkösraita Burndownilla. Kappale toisensa jälkeen riffit ja fillit tykittävät vaihtelevissa tempoissa yhdessä eri korkeuksissa liitävien voimakkaiden melodioiden rinnalla. Kuulija alkaa vaistomaisesti muodostaa assosiaatioita vaikutteiesta: tuolla kuuluu Black Sabbath, siinä oli ripaus Iron Maidenia, ehdottomasti Type O Negativea, ehkä myös Nick Cavea. Koukkuja piisaa. Paikoin sorrutaan jopa ylisovittamiseen. Esimerkiksi Nightwing olisi pystynyt säilyttämään demonisuutensa silkalla suoraviivaisuudella. Albumin päättävä pitkä Morrow kurottelee jo eeppisiin maisemiin. Yllättävän vahva debyytti.
Charon: Sorrowburn. Emanzipation Productions 1998.
Juttu on alunperin ilmestynyt Raahen Seudussa 31.5.2023.