Konserttiarvostelu
Nuoret talentit vieraisilla
Jyväskylä Sinfonia. Sakari Oramon Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan opiskelijoita
Saima Malmivaara, sello. Hankasalmen kirkossa 31.8.2023
Syyskautensa aluksi Jyväskylä Sinfonia tuli konsertoimaan Hankasalmelle. Ennakkotiedottamisessa orkesteri mainosti tämän vierailun suuntautuvan Sydän-Suomen laulumaille.
Hankasalmen kirkon akustiikka vetää hyvin vertoja maamme parhaimmille konserttisaleille, jotka on rakennettu erityisesti orkesterimusiikkia silmällä pitäen, kuten Lahden Sibeliustalossa. Siinä suhteessa käynti Hankasalmella merkitsee samalla vaellusta Suomen soittomaiden ytimeen.
Sähköistä keinoakustiikkaa ei Hankasalmella pidettävissä kirkkokonserteissa tarvita. Sen sijaan, että arvuuttelisi itselleen, miltä soitinryhmien välinen tasapaino mahtaisi kuulostaa ihanneolosuhteissa, täällä voi keskittyä puhtaasti musiikin ja sen esittämisen kuunteluun.
Geometrialtaan sopusuhtaisena tämän puukirkon arkkitehtuuri muistuttaa meitä luomakunnan ei-materiaalisista lainalaisuuksista ja hengellisyydestä. Ajattomuudessaan se puhuttelee siellä kävijöitä kautta vuosisatojen: parhaillaan elämme jo kolmatta tällaista vuosisataa.
Näin ulkohankasalmelaisen tunteissa ja tietoisuudessa sydän kyllä pysyy tällä kohtaa Suomea, vaikka oman synnyinpaikkakunnan tapahtumia tuleekin seuratuksi joko etänä tai, kuten viime torstaina, korkeintaan käymäseltään. Mutta kauan ei kuitenkaan tarvitse odotella, kunnes aina jotakin merkittävää tapahtuu täkäläisellä kulttuurinkin saralla.
Konsertin pääosissa esiintyivät toisaalta professori Sakari Oramon kansainvälisen kapellimestariluokan neljä opiskelijaa, toisaalta sellosolisti Saima Malmivaara. Johtajan tehtävät siirtyivät viestinjuoksun sujuvuudella eteenpäin ensin mainittujen kokelaiden kesken.
Vincent Siret oli saanut tehtäväkseen viittoa Jonathan Harveyn nykymusiikkiteoksen partituuri soivaan muotoon. Innoituksensa ‘Rauhalliseen mukautumiseen’, kuten illan avausnumeron nimen Tranquil Abiding voi suomentaa, tämä viime vuosisadan jälkipuoliskon brittisäveltäjä on ammentanut buddhalaisuudesta.
Oramon luokan noviisi Vincent johti päättäväisin ottein, joskin ajoittain hiukan varovaisesti. Kun toisaalta sävellys perustuu yhteen hitaaseen hengitysrytmiin, kuulija voi helposti joutua suorastaan fatalistiseen mielentilaan.
Joseph Haydnin C-duuri-sellokonsertto edustaa wieniläisklassista sellokirjallisuutta parhaimmillaan. Vasta 17-vuotias solisti, Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa opiskeleva Saima Malmivaara paneutui teoksen sekä pirteisiin ääriosiin että laulavaan keskiosaan verevällä otteella.
Illan päätekijöiden joukosta juuri Saiman osuus herätti tunnun siitä, että jotain erityistä oli tapahtumassa: mikä määrä osaamista ja esitysteknistä säteilyä! Jos taas ensiosan johtaneen Mikael Loposen johtajahabitusta voi luonnehtia erityisen ilmeikkääksi, Haydn-numeron jälkiosat luotsannut Konstantinos Vallios jätti itsestään viitteellisemmän vaikutelman.
Konsertin väliajan jälkeinen puolisko täyttyi Ludwig van Beethovenin Sinfoniasta nro 4 B-duuri. Sen kahden ensimmäisen osan ajaksi tahtipuikkoon tarttui Kristian Sallinen ja loppujen kahden – Mikael Loponen.
Beethoven on kirjoittanut orkesterille varsin monipuolista sävelkudosta, jossa eri soittimet vaativat yksilöllistä huomiointia. Sinfonian kullekin osalle ominainen ilme välittyi tavalla, jonka antaa aiheen koko kuultua ohjelmaa koskevaan yleistoteamukseen: tässä esiintyi sellaisia taitajia, joiden vuoro on tulevina aikoina toimia monien huomattavien sinfoniaorkestereiden pää- ja vierailevina kapellimestareina.
Kapellimestariluokkalaisten viimevuotiseen Hankasalmen-esittäytymiseen verrattuna yleisöä oli saapuvilla niukasti. Tapahtuneen ymmärtämiseksi huomattakoon, että konsertista nauttimista olisi tällä kertaa edesauttanut se, että varusteena on sävelkorvan lisäksi myös sateenvarjo.
Hankasalmella kun ollaan, tilaisuuden järjestelyt toivat talkoolaisten avulla runsaasti lisää viihtyvyyttä. Kotiseutuyhdistyksen toteuttamassa konserttikahvilassa oli tarjolla perinneleivonnaisia sekä ennen tilaisuutta että sen jälkeen. Paikkana Hallan tupa, tuo itse rakennuksena nykymuodossaan verraton näyte talkootyön voimasta isoissakin hankkeissa.
Juttu on ilmestynyt alunperin Hankasalmen Sanomissa 7.9.2023.