Muuratsaloon kotiutunut kirjailija ja kuvataiteilija Iikka Hackman (s. 1982) ei kaihda vaikeita aiheita, vaan menee kohti elämän perustavia kysymyksiä ja käsittelee niiden moninaisia merkityksiä lähestyttävällä otteella.
Esikoisteoksessa Tähän aikaan huomenna (2020) kuljetaan parantumattomasti sairaan ja tämän lapsen matkassa kohti armokuolemaa. Uutuusromaanin Kakspuusaari ytimessä on rakkaustarina, joka laajenee tutkielmaksi nykyajasta.
Kakspuusaari on Keuruun järvisaaristossa sijaitseva paikka. Romaanin todellisuudessa se on ranta-aukea, josta käsin saarissa asuvat ovat aikoinaan voineet kommunikoida toisilleen ja jossa kohdata. Ajan saatossa paikan merkitys muuttuu, ihmisten ja olosuhteiden mukana.
Nykyaikaan sijoittuva tarina ilmentää kulttuurimme moninaisia vieraannuttavia piirteitä, ja niistä juontuvaa juurettomuuden ja ulkopuolisuuden kokemusta. Yhtenä vastavoimana näyttäytyy luonto ja ihmiskeskeisyydessään rehellinen, mutta hulvattomiakin käänteitä saava pyrkimys elää osana sitä.
Rakkaustarinaa määrittää toisen osapuolen katoaminen. Katoaminen ei kuitenkaan ole vain yksittäinen tapahtumakulku vaan teoksessa avautuu hienosti, miten etääntymistä ja irtautumista tapahtuu jatkuvasti monin tavoin, niin suhteessa itseen, toisiin ihmisiin kuin ympäröivään todellisuuteen.
Keskeisessä roolissa on individualistista sankarimyyttiä ruokkiva kulttuuri. Yksi sellainen viitekehys on romantisoitu yhteiskunnasta riippumaton erämaiden erakkohahmo, kuten Jon Krakauerin dokumenttiromaanissa ja siihen perustuvassa elokuvassa Into the Wild (suom. Erämaan armoille). Vastakertomukseksi nousee esille niiden yhteiskunnassa suojattomana kulkevien ja kadonneiden kohtalot, joita ei julkisuudessa huomioida tai joista kerrotaan epäinhimillistävällä tavalla.
Teoksessa on tehokkaita rinnastuksia. Yhtäällä on tarina henkilöstä, joka voi fantasioida lähtemisestä ja myös toteuttaa sen omaehtoisella tavalla. Toisaalla hahmottomiksi jäävät ihmisjoukot, joiden pakoa ja koko elämää määrittää yritys selviytyä äärimmäisissä olosuhteissa.
Rakkaustarina avautuu perinteistä parisuhdekäsitystä laajemmaksi. Erityisen koskettava on sukupolvien välinen side ”mummin” ja pakolaislapsen välillä. Vastuun tunto siitä, että tarinoilla ja toiminnallaan rakentaa ja juurruttaa nuoren maailmaa.
Kahdenkeskisten suhteiden dynamiikka ilmenee myös laajemmissa sosiaalisissa suhteissa globaalissa mittakaavassa. Yksityiselämän itseensä käpertyminen, vetäytyminen ja suojamuurien rakentaminen rinnastuu kansakuntien vihan lietsonnan, eristäytymisen ja rajojen politiikkaan.
Rakkaustarinaa ja katoamisen mysteeriä lävistävät kysymykset siitä, miten toisen voi tuntea, mitä yleensäkään on mahdollista tietää, miten asioista puhutaan ja mikä on merkityksellistä. Mitä valtavirran, kuten uutiskohinan, kaupallisen pöhinän ja kansallisten sankaritarinoiden alle peittyy.
Tarinan ajallisissa liukumissa menneeseen ja tulevaan valottuu nykyajan itsestäänselvyyksinä pidettyjä mutta kestämättömiksi osoittautuvia ulottuvuuksia.
Historiallisesti kansallista itseymmärrystä ovat rakentaneet taiteilijat. Teoksessa onkin kutkuttava viittaus Akseli Gallén-Kallelan sattuvasti Keuruulla maalaamaan ja sittemmin pitkään kateissa olleeseen teokseen Haavakuume (1889).
Romaanin lähitulevaisuuteen sijoittuvassa osuudessa nyt jo osassa nykymaailmaa vallitseva dystooppinen todellisuus on ulottunut keskisuomalaiseen järvisaaristoon. ”Kodinturvajoukkoina” toimivat partiot nimeltä Suomalaiset Mestarit. Mestari-sana ja partion toiminta assosioituvat omassa lukukokemuksessani kylmäävällä tavalla nykyhallituksen puhemiehen kannattajiltaan saamaan nimitykseen ja sen äärilaidan ajamaan politiikkaan.
Romaanin äärellä voi kuvitella, mitä tapahtuu, kun sanat kuten ihmisoikeudet ja demokratia menettävät merkityksensä ja sen myötä kansanvaltainen valtio otteensa.
Monimerkityksellinen ja käänteillään yllättävä tarina pitää otteessaan. Kerronnan kirkkauteen yhdistyy arvoituksensa säilyttävää lyyristä ilmaisua. Kertomus on myös elävästi paikkaan kiinnittyvää. Romaanissa Säynätsalon rannat, Paljaspään maisemat sekä kotoinen Table en Bois -kahvila ovat hienosti läsnä.
Iikka Hackman: Kakspuusaari. WSOY. 384 s.
Juttu on alunperin ilmestynyt Säynätsalon Sanomissa 14.9.2023.