Posthumaanin tai ruumiillisuuden ylittämisen esittäminen on lähtökohtaisesti haastava ajatus. Miten elävät ihmiset, tanssijat voivat ilmentää tai esittää jotakin ei-ihmiskeskeistä?
Von Bagh on käyttänyt työskentelyssään taustana filosofi Elisabeth Groszin (s. 1952) teoksen The Incorporealin (2017) käsitettä extramaterial, kuten myös Groszin tyhjiön, void, käsitettä. Niin ikään postmodernin koreografin ja tanssiteoreetikon Deborah Hayn (s. 1941) ehdotus jatkuvasta kysyvästä tilasta tanssijan kehossa ottaa muotonsa von Baghin teoksen kompositioissa.
Sivuaskel-festivaalilla helmikuussa kantaesityksensä saaneessa As time goes by -teoksessa tanssijat Iiris Hildén, Linda Holma, Tuija Lappalainen, Johannes Purovaara, Hanna Raiskinmäki ja Jussi Suomalainen täyttävät Kutomon intiimin esitystilan hillittömällä, impulsseja ja ärsykkeitä sykkivällä energialla.
Koko ajan tapahtuu, joku siirtyy pois verhoihin ja palaa takaisin. Katse ei ehdi kaikkialle. Esiintyjien liikemateriaalissa häivähtää tanssitekniikoiden tuttuutta, ponnistavaa räjähtävyyttä. Työskentely on sekä kesytöntä että supertarkkaa. Tatu Nenosen äänisuunnittelussa on vaihtuvin sykäyksin etäistä murinaa, soivammissa teemoissa käväisyjä, ja taas mennään johonkin aivan muualle.
Teos asettuu jonnekin tanssin ja teatterillisen välimaastoon, mutta esiintyjien ääntely, liioitellut ilmeet, hetkittäinen yhteislauluun heittäytyminen ja sanoista muodostetut lauseet eivät rakenna dramaturgiaa sellaisella logiikalla, miten ihmismieli logiikkaa tapaa mieltää. Toisiaan seuraavat irralliset, hämmennystä ja riemastusta herättävät ilmaisun tavat pystyttävät kuvan, jossa ollaan jo ohi ihmisen. Liike ja impulssi ovat tavallaan osia ja yhtä näyttämöllä esiintyvän ja kaiken ympäröivän materian kanssa, ja hyödyntävät ihmiskehoja aluksinaan.
Esiintyjät huiskivat, puristelevat ja valuttavat erilaisia materiaaleja, vaahtomuovipötkylöitä, köysiä, sitruunaa, verenväristä nestettä, joka toisessa valossa muuttuu vesivärimäiseksi ja saa leikillisemmän ulottuvuuden. Nesteen puna tarttuu tanssijoiden jalkapohjiin saaden ne näyttämään ruoskituilta. Nauru hyrisee merkillisen äärellä kehossa, kontrastisuus on monella tapaa läsnä.
Samalla mukana kulkee ajan käsitys, mutta jonain luuppaavana, ei-lineaarisena olemuksena. Aika kiertää tanssijoiden liikeimpulsseissa ja reaktioissa, jotka pyrkivät ilmoille sellaisina kuin ovat, yhteisesti tilaan poukkoaviksi. Teos jakautuu useampaan näytökseen, tai kohtaukseen, joiden väleissä laskeudutaan pimeyteen. Kohtausten koonti tapahtuu hurjana laumaantumisena, kuin tsunamina vyöryvänä liikkeellisenä kuuden tanssijan aikapyörteenä, joka imee mukaansa.
As time goes by kuljettaa ajatuksia Aurinkobaletin vuonna 2021 ensi-iltansa saaneeseen Illallisvieraita-teokseen, joka on koreografi ja tanssija Jyrki Karttusen käsialaa. Karttunen esiintyi myös A Void – Psychodramassa. Jokin samankaltainen surrealistinen ote sitoo näitä teoksia, vaikka tyylilajit ja intentiot poikkeavat toisistaan.
As time goes by esitettiin nykytaidetila Kutomon Spring Roll -festivaalilla 25. maaliskuuta.
Konsepti ja koreografia: Jenni-Elina von Bagh ja työryhmä
Esitys: Iiris Hildén, Linda Holma, Tuija Lappalainen, Johannes Purovaara, Hanna Raiskinmäki ja Jussi Suomalainen
Pukusuunnittelu: Ingvill Fossheim
Lavastus: Virpi Nieminen
Valosuunnittelu: Luca Sirviö
Äänisuunnittelu: Tatu Nenonen
Dramaturgit: Elli Salo ja Otto Sandqvist
Tuottaja: Anna Suoninen
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus ja Open-ended ry
Vierailun tuotanto: Ehkä-tuotanto, yhteistyössä Läntinen tanssin aluekeskus
Juttu on alunperin ilmestynyt Aamuset-lehdessä 28.3.2023.