Missä päätetään kritiikin tulevaisuudesta? Voisivatko kriitikot ja Suomen arvostelijain liitto ry, SARV olla aktiivisesti mukana muovaamassa tulevaisuutta sen sijaan, että tyytyisimme vain reagoimaan median ja maailman muutoksiin? Nämä kysymykset mielessämme lähdimme viime syksynä hahmottelemaan kolmivuotisen Kritiikki näkyy! -hankkeen suuntaviivoja.
Koneen Säätiön rahoittama Kritiikki näkyy! -hanke sisältää useita eri osioita: juttusarjoja, lähialuekritiikin kehittämistä, kritiikin katsomista toisin, residenssitoimintaa, tutkimusta, käsikirjojen julkaisemista, kritiikkiperformansseja, kohtaamisia, mentorointia ja kritiikin ansaintalogiikan miettimistä uusiksi. Kolmeen vuoteen tulee sisältymään monia eri vaiheita, joista tiedotamme hankkeen edetessä. Alkusyksyyn ajoittuu projektikoordinaattorin rekrytoiminen, minkä jälkeen pääsemme toden teolla toimeen.
Kritiikki näkyy! -hanke toteutetaan Koneen Säätiön rahoituksella. Kuva: Koneen Säätiö
Kritiikin näkyvyys, sen merkityksen kirkastaminen, sen tuominen lähelle ihmisten arkea sekä moniäänisyyden ja -muotoisuuden vaaliminen ovat hankkeemme keskeisimmät tehtävät. Kritiikin tekeminen helposti lähestyttäväksi, yhteiseksi taidepuheen ja ajatustenvaihdon paikaksi, on hankkeessamme ensisijaisen tärkeää.
Hankkeelle on tulossa omat verkkosivut, jotka toimivat aktiivisena ilmoitustauluna. Tarkoitus on, että sivut sekä tiedottavat ahkerasti että keräävät hankkeen materiaaleja arkistoksi. Myös podcast, striimaukset ja muut välineet otetaan käyttöön virkeästi.
Maria: ”Taiteentutkimuksessa monet nykysuuntaukset korostavat kokemusta, esimerkiksi affektit ovat tärkeässä osassa. Haluaisimme lähestyä yleisöä juuri tällaisten tämän hetken keskeisten kysymysten kautta. Miten kritiikki voisi toimia tämän hetken relevanttien näkökulmien avaajana?”
Riikka: ”Kritiikin tulisi olla läsnä arjessa, osana päivittäistä lukukokemusta ja taidekeskustelua. Tarvitaan aitoa moniäänisyyttä, avoimuutta sekä erilaisia mielipiteitä ja kokemuksia sallivaa, rakentavaa keskustelua. Taidetta ei tarvitse selittää etäältä, myös tunteet ovat taiteen kokemisessa sallittuja ja tutkimuksen arvoisia.”
Mutta miten juurruttaa uusia, moniäänisiä toimintatapoja kritiikkiin? Miten tehdä kritiikistä laji, joka on lähellä ihmisten arkea? Miten viedä kritiikkiä sinne, missä sitä ei ole totuttu näkemään, kenties tavoilla, joilla sitä ei ole totuttu tekemään? Kaikkiin näihin Kritiikki näkyy! -hanke pyrkii omalta osaltaan vaikuttamaan.
Riikka: ”Kritiikin roolia demokraattisen taidekeskustelun synnyttäjänä ja ylläpitäjänä tulisi vahvistaa. Kritiikissä ei ole kyse vain taiteen kommentoinnista ylhäältä päin, yhdensuuntaisesta arvioinnista, vaan se heijastelee erilaisia kokemuksia, ajankohtaisia ilmiöitä ja taidemaailman tämänhetkistä tilaa. Kritiikki on aktiivista toimimista osana mediakenttää ja yhteiskunnallista keskustelua. Hankkeessa tasa-arvon, moniäänisyyden ja taiteen ekologisuuden kysymykset ovat aidosti läsnä.”
Maria: ”Inkluusion ja ylipäätään saavutettavuuden kysymykset tulevat muuttamaan taidetta ja taidekritiikkiä tulevaisuudessa. Kenen ääni on tärkeä ja kenellä on pääsy taiteen äärelle? Mikä on kritiikin mahdollisuus edistää inkluusiota? Kritiikki näkyy! ei halua jättää inkluusion kysymyksiä yhden iltapäiväseminaarin aiheeksi vaan haluamme Toisin katsottu kritiikki -juttusarjallamme sekä inkluusioon keskittyvällä käsikirjallamme juurruttaa uusia työtapoja kritiikkiin pitkäjänteisesti. Ei päiväperhoja vaan muutoksia rakenteisiin!”
Riikka: ”Rakenteiden muuttaminen edellyttää käytännön muutoksia luutuneisiin asenteisiin ja toimintatapoihin. Yksi hankkeen tavoitteista onkin laatia konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, jotka vahvistavat kritiikin asemaa ja merkitystä sekä lisäävät sen moniäänisyyttä.”
Tällä hetkellä kritiikin ongelmista suurin kiteytyy siihen, että suurin osa kriitikoista työskentelee freelancereina, jolloin yhteydet niihin pöytiin, joissa median – ja myös kritiikin – tulevaisuutta hahmotellaan, ovat vähäiset, elleivät olemattomat. Kritiikki näkyy! -hanke pyrkiikin aktiivisesti vaikuttamaan siihen, että kritiikin sekä kriitikoiden potentiaali otettaisiin vakavasti ja nähtäisiin näiden mahdollisuudet demokraattisen tiedonvälityksen osana. Tässä tärkeimpänä on hankkeemme lähikritiikkiosuus. Siinä lähestymme paikallislehtiä sekä pohdimme, mikä voisi olla juuri oikeanlainen ja relevantti taidekritiikki tietyssä paikassa. Lähtökohtamme on kuunteleminen; emme anna mitään ylhäältä päin vaan mietimme, miten kritiikki voisi toimia osana arkea. Mitä ihmiset kritiikiltä haluavat ja mitä he parhaimmassa tapauksessa voisivat siltä saada? Tämän kysymyksen pohtimiseen tarvitaan monen alan asiantuntijoita sekä kansalaisten näkemyksiä.
Kritiikillä on paljon annettavaa moniin yhteiskunnallisiin keskusteluihin sekä siihen, että ihmiset pystyvät näkemään arkensa merkityksellisenä: kritiikki voi toimia ihmisten kansalaisuuden kokemuksen vahvistajana. Tästä selkeä merkki on esseemuotoisen kritiikin voimistuminen. Kun joka paikka on täynnä mielipiteitä, analyysi, ambivalentti pohdinta ja asioiden kontekstoiminen ovat sellaista kritiikkiä, jolla on jotain annettavaa teilausten ja hehkutusten täyttämässä pöhinässä. Kriitikon toimiminen keskustelukumppanina onkin yksi hankkeemme kulmakivistä. Ylhäältä sanelemisen sijaan kritiikki voisi vahvistaa yleisön omaa keskustelunhalua ja -taitoa.
Hankkeemme kansainvälinen osuus suuntaa lähialueille, etenkin Pohjoismaihin ja Viroon. Hankkeessamme kulkee koko ajan mukana eri osa-alueiden analyysi, tutkimuksellinen ote ja pyrkimys hahmottaa niiden kautta kestäviä työkaluja tulevaisuuteen. Tässä tärkeässä osassa ovat hankkeessamme julkaistavat vuosikirjat, eräänlaiset käsikirjat, joissa on konkreettisia muutosehdotuksia, joiden avulla kritiikin tulevaisuus on inklusiivisempi ja keskustelee aktiivisesti median muutosten kanssa.
Maria: ”Avainasemassa uusien työkalujen löytämisessä on uusimman kansainvälisen kulttuurijournalismin tutkimuksen hyödyntäminen.”
Riikka: ”Kyllä, hankkeessa pohditaan kotimaisten ja kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa kritiikin uusia ajattelutapoja ja toimintamalleja sekä hahmotetaan suuntaviivoja tulevalle.”
Kritiikin tulevaisuutta mietittäessä ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden kysymykset tulevat esiin. Kannattaako kriitikon lentää taidetapahtumasta toiseen vai voisiko asioita hoitaa enemmän etänä, matkustaa harkitummin ja kestävämmin? Entä voisiko huomion suunnata lähelle? Voisiko perinnettä katsoa toisin ja löytää sieltä asioita, jotka antaisivat eväitä kestävälle kritiikille?
Kritiikki näkyy! -hankkeessa etsitään vastauksia myös näihin kysymyksiin.
* * *
Maria Säkö ja Riikka Laczak
Kirjoittajat työskentelevät Kritiikki näkyy! -hankkeen työryhmässä